Wuosisatamarkkinat ja Pertun pidot Vihdissä

Vihti-Seuran puheenjohtajan Markku Tolvasen kanssa Wuosisatamarkkinoilla

Kulttuurimaisemaltaan kaunis Vihdin kirkonkylä muuttui jälleen kerran elokuisena viikonloppuna monien tuhansien ihmisten kohtaamispaikaksi. Koko kylän raitti täyttyi tyylikkäistä myyntikojuista. Myyjiä ja esiintyjiä oli yli 200. Oma alueensa oli Järjestötori, joka mahdollisti Vihdin monien järjestöjen esittäytymisen. Kuntavaalien läheisyys näkyi poliittiseksi kaduksi muuttuneella Liukkaankujalla, joka täyttyi puolueiden teltoista ja aktiivitoimijoista.

Perinne viikonlopputapahtuman Vihti-Päivien järjestämiseen alkoi kotikuntamme täyttäessä 500 vuotta vuonna 2007. Vuoden 2012 tapahtuman teemana oli sosiaalinen ja kuttuurinen kestävyys. Mukana oli paljon nuoria esiintyjiä sekä tapahtuman järjestäjiä. Päävastuu järjestelyistä oli Vihdin 4H-yhdistyksellä ja Wichtis-yhdityskellä.

Pertun pitojen herkkupöytä

Sunnuntaina soudettiin tai käveltiin kirkkoon Pyhän Birgitan-kirkon raunioilla pidettävään hartaushetkeen. Myöhemmin iltapäivällä oli mahdollisuus kohtuuhintaan nauttia Pertun-pitojen herkuista. Tänä vuonna ruokalista oli koottu Pappilan pitojen malliin, ja järjestelyistä vastasi Vihti-Seura yhdessä marttojen kanssa. Hyvältä maistuivat ruuat sopivien musiikkiesitysten ja historiaa valoittavien puheiden lomassa.

Vastaa