Talvinen tervehdys Vihdin kunnanvaltuustosta

Vihdin kunnanvaltuusto valitsi ensimmäisessä kokouksessan 28. tammikuuta luottamushenkilöt eri tehtäviin. Omana toivomuksenani oli ollut toimia kunnanhallituksen pöydässä jossain tehtävässä. Toiveeni toteutui, sillä minut valittiin kunnanhallituksen jäseneksi vuosille 2013-2014.
Aikaisemmin Keskustan kunnallisjärjestön ylimääräinen kokous oli päättänyt ehdottaa minua kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi vuosille 2015-2016. Valtuuston puheenjohtajisto osallistuu myös kunnanhallituksen kokouksiin. Tällä valtuustokaudella valtuuston puheenjohtajuus jaetaan viime valtuustokauden tapaan kokoomuksen ja keskustan kesken. Kokoomuksen Tiina Noro toimii puheenjohtajana 2013-2014 ja minä sen jälkeen.

Uusiutuneessa valtuustossa on 17 uutta valtuutettua, ja siksi valtuustokausi alkaa erilaisilla perehdyttämiskoulutuksilla. Vaikka olenkin toiminut jo kauan valtuutettuna, ei oppi ojaan kaada.
Aionkin osallistua kaikkiin tarjottuihin koulutuksiin. Samalla on mahdollisuus tutustua uusiin valtuutettuihin ja luoda hyvää yhteishenkeä.

Vastaa