Lämmin kiitos luottamuksesta

Vaalivalvojaisten tunnelmaa lopputuloksen selvittyä

Lämmin kiitos kaikille äänestäjilleni ja minua vaalikampanjassa tukeneille. Sain yhteensä 246 ääntä, mikä oli Keskustan listan suurin äänimäärä. Suhteellisessa vertailussa olin toisena kokoomuksen Tiina Noron jälkeen.
Tavoittelin työpaikkaa neljäksi seuraavaksi vuodeksi, ja nyt se on saavutettu.

Ehdokkaamme Saimi Heikkisen kotona pidetyissä vaalivalvojaisissa tunnelma vaihteli vaalitulosten tipahdellessa kuvaruutuun. Vaikka valtuustoryhmämme menetti kaksi paikkaa, säilyi asemamme Vihdin toiseksi suurimpana puolueena. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan työtä Vihdin ja vihtiläisten parhaaksi.

Vaalikampanjan loppurutistus

Kuntavaalien 2012 viimeinen kampanjaviikko on menossa, ja normaalien kokousten lisäksi kalenteri on täyttynyt vaalitapahtumilla.

Tiistaina 23.10. ehdokkaamme Ilkka Sivula on kutsunut mukaan Keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumalan Vihdin vierailulle. Yleisötilaisuus on Il Puntossa klo 17 alkaen.

Torstaina 25.10.  klo 17.30 starttaamme Nummelanharjun parkkipaikan viereiseltä pururadalta vaalilenkille ehdokkaittemme Asko Autelon ja Marlen Kerola-Suikin opastuksella. Tulkaa joukolla mukaan noin kolmen kilometrin pituiselle lenkille jututtamaan ehdokkaitamme.

Perjantaina 26.10. lähdemme perinteiselle kyläkierrokselle jonka aikataulu on seuraava:
klo 13 Kirkonkylä Linjalan parkkipaikka
klo 14 Ojakkala Vanhan päiväkodin tontti
klo 15 Haimoon koulu
klo 16 Vanjärven koulu
klo 17 Jokikunnan koulu

Lauantaina 27.10. olemme tavattavissa Nummelan torilla klo 8 – 13.

Sunnuntaina 28.10. vaalihuoneistot ovat avoinna klo 9 – 20.

Muistathan käydä äänestämässä.
Vain äänestämällä voit vaikuttaa.

Tervetuloa tapaamaan ja jututtamaan Keskustan ehdokkaita.

Ehdokkaan puheenvuoro

Varpu-Leena Malmgren
Varpu-Leena Malmgren
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Hiidenranta
Keskustan ehdokas

On tavallinen lokakuinen arkiaamu, kello lähentelee kahdeksaa. Istun autossani Hiidenrannan aamuruuhkassa kymmenien muiden autoilijoiden tavoin.  Väliin pujahtaa Kopun suunnasta autoja, myös Hiidenrantaan on liikennettä, onhan siellä päiväkoti ja työpaikkoja mm. Vuorelan koulukodissa. Haapakyläntien ja Hangontien risteyksen lähestyessä autot pyrkivät ryhmittymään vierekkäin kolmeen riviin, vaikka varsinaisia kaistoja ei siihen ole.
Rissalan mäen päältä näkyy jo asfaltoitu kevyenliikenteen väylälläkin varustettu tie, johon kulku on estetty puomein. Kauan odotettu kuntamme rakennuttama tie odottaa valtion toimenpiteitä risteysalueilla.
Itse joudun lähtemään Helsinkiin aamulla muutaman kerran kuukaudessa, mutta suurin osa jonottajista tekee sen joka aamu. Teidän hermojanne koetellaan, mutta onneksi ainakin tällä viikolla oli kohteliasta joukkoa liikkeellä.
Aivan käsittämättömältä tuntui paikallislehdessä ollut tieto, että ELY-keskus suunnittelee avaavansa yhteyden aikaisintaan ensi keväänä.  Olisi hienoa, jos joku sieltä ehtisi aamutuimaan seuraamaan liikenteen toimimattomuutta. Tilanne vaikeutuu entisestään, kun lunta alkaa tulla ja risteysalue kapenee kinoksista.
On hyvä, että rinnakkaistien risteysalueet ja liittymät molemmissa päissä rakennetaan liikenteen sujuvuuden kannalta mahdollisimman toimiviksi ja turvallisiksi. Jos tuo voi tapahtua vasta ensi kesänä, olisi kohtuullista ottaa käyttöön väliaikaisratkaisu. Voisiko vaikkapa pääkaupunkiseudulle menijät ohjata uuden tien kautta kieltämällä Haapakyläntieltä kääntyminen vasemmalle? Oikealle kääntymistä ja Hangontien ylittämistä voitaisiin jatkaa. Näin saataisiin ruuhkaa jaettua kahdelle reitille. Ehkä myös toisessa päässä olevat liikennevalot kestäisivät muutoksen.
Neuvotteluja ELY-keskuksen suuntaan on jatkettava pikaisesti, jotta Vihdin ehkä vaarallisin risteys saataisiin turvallisemmaksi.