Suhtautumiseni liikuntaan ja urheiluun on selvästi muuttunut vuosien varrella. Kansakouluaikana talvisin hiihdin ja muina vuodenaikoina kävelin aamuin illoin runsaan kolmen kilometrin koulumatkan. Oppikouluun ja lukioon kuljin 20 kilometriä linja-autolla. Päivittäinen liikunta tuli kävelystä pysäkille ja sieltä kotiin. Päivästä tuli pitkä ja vapaa-aika kului läksyjen tekemiseen ja kotitöissä auttamiseen. Kouluikäisenä olin pienikokoinen ja heiveröinen, eikä liikunta ollut koskaan vahvimpia lajejani. Hiihtäminen oli toki mieleistä, samoin suunnistus. Luisteluun sain ensimmäiset kaunoluistimet vasta oppikoulussa. Sitä ennen olin harjoitellut luistelua kenkien pohjiin ruuvattavilla, serkuilta perityillä ”nurmeksilla”. Loma-aikana tein fyysistä työtä kotitilalla tai marjametsässä. Muuhun liikuntaan ei jäänyt aikaa eikä tarmoa. Kesäisin toki kävin uimassa.
Jatka lukemista ”Minä ja liikunta”